Vierailu sisustusliike Casuarinaan 3.12.2015

 

Syksyn pimeässä illassa saimme viettää lämpimän  tuokion sisustus- ja huonekaluliike Casuarinassa tukiyhdistyksemme hyväntekeväisyystilaisuudessa.

 

 

Casuarina toimitusjohtaja Viveka Uusivirta toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi. Hän oli kutsunut paikalle myös valaisinsuunnittelija Petri Vainon, joka kertoi valon merkityksestä ja tärkeydestä.

 

Yhdistyksen ahkerat puuhanaiset Maarit (vas.) ja Pirjo-Riitta olivat loihtineet pöytään monenlaista suolaista syötävää ja Tiina hankki Ekbergiltä maistuvaisia makeita paloja. Kuva kertoo, että hyvän tekeminen tuottaa iloisen mielen!

 

Tässäpä kaikki valmiina ja yhdistyksen jäsenet ja jäsenten ystävät ovat lämpimästi tervetulleita.

 

Puheenjohtajamme Pirjo-Riitta kertoi vieraillemme, mitä kaikkea sairaalakoululle kerätyillä varoilla on saatu aikaan.

 

Suurkiitos Casuarinan Vivekalle sekä avuliaille Sofialle ja Markukselle sekä kaikille mukana olleille.