Teatteri Avoimissa 16.11. julkaistiin oppilaiden kuvittama kirja ja puhuttiin oppimisen vallankumouksesta  



Hallituksen puheenjohtaja Pirjo-Riitta Antvuori toivotti jäsenet, jäsenten ystävät ja sairaalakouluväen tervetulleiksi iltaamme. Hän kiitti kaikkia esiintyjiämme siitä, että he ovat lahjoittaneet osaamisensa yhdistyksen käyttöön. Olipa kerran outo siili -kirjan avulla teemme tunnetuksi yhdistyksemme tarkoitusta. "Piirtäminen, maalaaminen, musiikki: taito- ja taideaineilla on suuri merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle, kuvin voi kertoa joskus enemmän ja tarkemmin kuin sanoin", kirjoittaa puheenjohtajamme satukirjan alkulehdellä.

 

 

 

FT, toimitusjohtaja Lauri Järvilehto kertoi, että maailma muuttuu vauhdilla ja oppimisessa on tulevaisuudessa otettava entistä enemmän huomioon monimuotoisuus. Tarvitaan digiloikkia, mutta myös kirjoja, vuorovaikutusta, taidetta ja tiedettä.  

 

Hallituksen sihteeri Sirpa Lautjärvi haastattelee Olipa kerran outo siili – kirjan tekstin lahjoittajaa Marsa Luukkosta, sairaalakoulun erityisopettaja Riikka Vuorenmaata, joka työsti oppilaiden kanssa kirjan kuvat sekä kuvataiteilija Topi Ruotsalaista, joka rakensi kirjan painokuntoon vaivojaan ja työtuntejaan säästelemättä. Marsa, Riikka ja Topi kertoivat lämpimällä ja koskettavalla tavalla kirjan syntyprosessista ja sen tuottamasta ilosta.

  

Kirja teki hyvin kauppansa. Tauoilla ahkerat myyntitykkimme Maarit, Noora, Taru, Riikka, Arto ja Kari sukkuloivat sadan osallistujamme joukossa ja esittelivät kirjaamme, joka Marsan runon mukaan on ”…omistettu meille, teille ja heille, minulle, sinulle ja hänelle. Pidetään aina yhdessä toisistamme huolta ja etenkin itseämme heikompien puolta…”  

Yhdistyksemme jäsen ”fillaripianisti” Aarno Paakkari istui jälleen taukojen aikana aulan pianon äärellä ja loihti musiikilla iloista ja leppoisaa tunnelmaa.

 

Marsan siilikirjan tekstin sanoin kiitämme käynnistäsi. Tavataan taas pian!  
”Siis rakkaat ystävät ja taakankantajat, suojelkaa kaikki unten unelmat.
Antautukaa tieten silmänkääntötemppuihin,
mut´ uskokaa vain toisiinne ja satuihin!”