10.5.2020 Kevättervehdys Sophie Mannerheimin koulusta!

Lukuvuosi Sophie Mannerheimin koulussa on päättymässä muutaman viikon päästä. Meillä on ollut varsin vauhdikas ja monipuolinen sekä hyvin erilainen lukuvuosi, kuin aikaisemmin.
 
Aloitimme syksyllä uudessa koulurakennuksessa, jolloin kolmen vanhan toimipisteen väki ja oppilaat totuttelivat olemaan yhdessä sekä tutustuivat koulun tiloihin. Haettiin monessa kohtaa yhteistä säveltä ja käytänteitä.
 
Koulutyöhön asettuminen oli aluksi joillekin oppilaille hankalaa, sillä tilat kiinnostivat heitä enemmän, kuin varsinainen koulutyö ja samalla haettiin myös yhteisiä sääntöjä. Joidenkin oppilaiden mielenkiintoisin puuha oli juoksennella luvattomasti pitkin koulua tai pihoja ja piiloutua mitä kummallisempiin paikkoihin, joista aikuiset sitten ”kissojen ja koirien” kanssa heitä hakivat. Selitykseksi saimme, että oli jännittävää ja kivaa olla piilossa aikuisilta. Tämä asia kääntyikin hyväksi, kun aikuiset innostuivat ihan ”luvallisesti” leikkimään piilosilla oloa sekä ala- että yläkoululaisten kanssa ja hauskaa näytti olevan. Alkuhakemisen jälkeen ovat kaikki oppilaat kuitenkin asettuneet taloksi ja edistyneet sekä omissa kasvu- että oppimisen tavoitteissaan.
 
Kuultuamme koronaepidemian alkamisesta, oli selvää, että täällä koululla mietimme huolestuneina, kuinkahan oppilaiden opiskelu mahtaa sujua etäopetuksen avulla ja aikana. Miten osaamme heitä auttaa etänä?
 
On kuitenkin ollut ilo kuulla etäopettajilta, että korona-aika ja etäopetus ovat saaneet myös hyvää aikaan. Etäopetus on alun harjoittelun jälkeen sujunut suurimmalta osalta oppilaista pääosin varsin mallikkaasti. Jotkut oppilaat, joista ei olisi ennalta arvannut, ovat jopa innostuneet koulutyöstä ja saaneet paljon koulutyötä tehtyä. Opetusta on annettu erilaisilla tavoilla ja kokoonpanoilla sekä etänä opettajien kodeista, että koululta. Kuulin, että jopa joku koirakin olisi osallistunut etäopetukseen - eli hyvin on mennyt.
 
Joillakin oppilasta tämä poikkeusaika on toki myös selvästi huolestuttanut ja kuormittanut, jolloin on ollut vaikea keksittyä koulutyöhön ja on ollut tärkeää, että asiasta on voinut puhua jonkun tutun aikuisen kanssa, olipa hän sitten etänä tai lähiaikuisena.
Poikkeusajan hyvää vaikutusta on myös näkynyt koululla lähiopetuksessa olevien oppilaiden kohdalla, kun aikuisilla on ollut enemmän aikaa keskittyä yksittäisiin oppilaisiin ja heidän pulmiinsa, kun oppilasmäärät koululla ovat olleet pienempiä.
 
Tällä hetkellä valmistaudumme oppilaittemme lähiopetukseen palaamiseen. Monenlaisia suunnitelmia on tehty ja turvallisuutta sekä käsihygieniaa on edistetty, joten on tulossa hyvin poikkeuksellinen lopetus poikkeukselliselle kouluvuodelle.
 
Kaikesta huolimatta ja turvavälit pitäen, on ihana nähdä sekä oppilaat että opettajat yhdessä lukuvuotta päättämässä!
 
Aurinkoista kevätaikaa ja terveyttä toivottaen,
 
Marja-Liisa Autio
Sophie Mannerheimin rehtori