Sophie Mannerheimin koulun retki Korkeasaareen Syyskuu 2014

Yhdistyksemme myönsi avustuksen koulun vierailulle Korkeasaareen. Ohessa tarinoita vieralusta.

Korkeasaaren retki 26.9.2014

Lähdimme koulun kanssa Korkeasaareen tilausbussilla. Kun olimme perillä, kaksi opettajaa soitti kitaraa ja lauloimme Korkeasaari -laulun. Laulun jälkeen jakauduimme ryhmiin ja lähdimme katsomaan eläimiä. Ensimmäisenä me mentiin katsomaan leijonia, tiikereitä ja leopardeja. Me otettiin niistä koulun ipadeilla kuvia. Sen jälkeen me mentiin apinoiden, kanojen, lintujen, laamojen ja kenguruiden luo. Sen jälkeen me mentiin karhujen luo ja sitten syömään eväitä. Eväänä oli leipä, pillimehu ja hedelmä. Eväiden jälkeen me mentiin Amazoniaan. Siellä oli käärmeitä, sammakoita, liskoja ja mangusteja. Siellä oli myös kaloja, kilpikonnia ja pikkukrokotiilejä. Sitten me lähdettiin takaisin koululle päin ja päästiin kotiin. Pro Sophie maksoi bussikuljetuksen.

KORKEASAAREN RETKI

Lähdimme koulusta bussilla kohti Korkeasaarta. Jakaannuimme pienempiin ryhmiin ja kävelimme pitkän sillan yli tutustumaan eläimiin. Aivan ensimmäiseksi näimme neljä riikinkukkoa. Sitten menimme Matelijataloon. Katselimme kaloja, jotka olivat mielenkiintoisia. Näimme myös erilaisia käärmeitä. Kävelimme ja katselimme monia eri eläimiä. Eväät söimme Karhulinnassa. Kahta karhua kiinnosti evässämpylämme. Viimeiseksi näimme haisunäädät ja saimme haistella niiden hajua sumuttimesta. Kouluun palasimme bussilla. Päivä oli mielestäni todella kiva.

 

Korkeasaaren retki

Lähdimme Korkeasaareen bussilla koululta. Perille päästyämme ylitimme Korkeasaaren sillan seitsemän hengen ryhmässä.  Korkeasaaressa oli söpöjä eläimiä, kuten pannukakkukilppari. Ensin näimme riikinkukkoja. Sitten näimme jättikilppareita ja menimme matelijataloon. Siellä oli paljon outoja kaloja ja niiden lammen pohjassa oli rahaa. Yhdessä altaassa oli kultakala. Eräässä altaassa oli kääpiöalligaattori. Näimme myös flamingoja ja saukon. Ulkona näimme ison leijonan, joka karjui komeasti ja nukkui. Lisäksi siellä oli lumileopardeja ja tavallisia leopardeja. Ilves istui korkealla kalliolla. Noin tunnin jälkeen pysähdyimme syömään karhuaitauksen viereen. Hetken kuluttua karhut tulivat lasin taakse ihmettelemään eväitämme.  Eväiden syönnin jälkeen lähdimme kävelemään bussille. Matkalla koululle lauloimme bussissa pari laulua ja niin aika kuluikin nopeasti. Retki oli mukava ja tutustuin uusiin eläimiin.

 

Me mentii korkeasaareen charter bussilla.

Me mentiin tropikaarioon.

Me syötiin karhulinnas.

me tultiin takas bussil.

huomenna mennään korkeasaareen

määmäämää huomennä mennään

korkeasaareen koko päiväksi laulettiin porteilla

karhut poseeras, karhujoogaa!!! (saisko vähäsen

maistaa) syötiin karhulinnassa, matka tilausbussilla,

kivointa oli karhut

 

Retki Korkeasaareen

Ensin menimme bussiin ja kun jäimme bussista, niin oli yhteislaulua. Sitten kun kävelimme sillan ylitse, niin näin ison puun, jossa oli valot. perillä näimme opastekylttejä. kun menimme kissalaaksoon, niin sain otettua kuvan leijonasta. Kuvasin muitakin eläimiä, mutta leijona jäi parhaiten mieleeni. Jossain vaiheessa retkeä menimme ruokailemaan paikkaan, jossa oli ikkuna, jossa näimme karhuja. Ja sitten saavuimme bussilla takaisin koululle

Korkeasaari

Oli kivaa kun kroko tuli niin lähelle.

Siellä oli hyvä sää.

Oli hauskaa nähdä leijona läheltä.

Eväät oli hyviä.

Retki Korkeasaareen 26.9.2014!

Retki oli ihan hauska ja kiva. Mukavaa vaihtelua opiskeluun. Minun ryhmä oli kuvausryhmä.

Menimme ensin katsomaan leijonia, tiikereitä, lumileopardeja ja leopardeja.

Sieltä jatkoimme katsomaan erilaisia apinoita. Saimme niistä  ihan hyviä kuvia.

Apinoiden luota menimme katsomaan karhuja. Saimme hyviä kuvia yhdestä karhusta joka nojaili puun runkoon.

Lopulta pääsimme syömään eväitä! Oli ihanaa päästä syömään ja lepuuttamaan jalkoja.

 Syömisen jälkeen jatkoimme matkaa katsomaan laamoja, kameleita ja kengurun näköisiä eläimiä.

Sieltä olimme menossa Amazon-taloon. Matkalla sinne, minä ja kaverini nähtiin hieno lintu josta otimme kuvia.

Amazon-talossa oli apinoita, lintuja, liskoja, sammakoita, kaloja, krokotiili ja mangusteja, joita odotin eniten tässä retkessä!

Sieltä sitten lähdimme kohti busseja ja menimme takaisin koululle.

Kiitos Pro Sophie että maksoitte bussimatkamme!